Lomake suljettiin: 2021-04-19 23:59:00 GMT+0200


Haku HUIPUT & HAASTAJAT 2021 ryhmiin

Aiempina vuosina järjestetty Huiput & Haastajat yhteistreenien kokonaisuus saa nyt jatkoa. Kyseessä on noin kerran kuussa järjestettävät yhteistreenit joissa on tarkoituksena harjoitella kolmosluokan ratoja, arvokisoissa tarvittavia taitoja, ja kannustaa yhteisöllisesti koko JATin joukkuetta parempiin, nopeampiin ja rohkeampiin suorituksiin. Ryhmät toimivat itseohjautuvalla periaatteella ja treenit järjestetään kahden kentän kokoisella alueella. Ryhmille perustetaan FB-ryhmä, jossa voidaan jakaa treenejä, videoita ja muuta pulinaa. Huippujen ryhmät vastaavat treenin suunnittelusta. Kaikki ryhmiin osallistuvat koirakot sitoutuvat osallistumaan radan rakentamiseen, purkamiseen ja huoltamiseen sekä kouluttamaan, auttamaan ja neuvomaan toinen toisiaan.


HUIPUT:

Ryhmään pääsyn edellytyksenä on Jyväskylän Agility Teamin jäsenyys, Jyväskylän Agility Teamin edustaminen agilitykilpailuissa vuonna 2021. Huippujen koirakot koostuvat pääosin JATin lisenssillä kilpailevista kolmosluokan koirakoista. Huiput jaetaan kahteen ryhmään. Ryhmän koko on suunnilleen 10 koirakkoa, mutta tarkentuu kun ryhmät muodostetaan.


HAASTAJAT:

Tarjolla on yksi haastajien ryhmä, johon otetaan jokaisesta säkäluokasta alustavasti yhteensä noin 10 sellaista koirakkoa, jotka eivät ehkä vielä esimerkiksi koiran nuoren iän vuoksi kilpaile kolmosluokassa, mutta joilla on halua ja kykyä sitoutua itsenäisesti harjoittelemaan samoja ratoja kuin arvokisoihin tähtäävät ryhmät. Halukkailla koirakoilla tulee olla halua kehittää itseään agilitykilpailijana, kykyä itsenäiseen treenaamiseen, muiden auttamiseen ja kouluttamiseen sekä ryhmässä toimimisen taitoja. Myös haastajat –ryhmä toimii itseohjautuvasti.

Haastajat –ryhmän jäsenien tulee myös olla Jyväskylän Agility Teamin jäseniä ja edustaa kilpailuissa vuonna 2021 Jyväskylän Agility Teamiä tai olla JAT:in harrastajalisenssi. Etusija haastajissa on nuorilla (alle 4 v) koirilla.


HARJOITUSPÄIVÄT JA HARJOITUSAIKA

Harjoituksiin varataan aikaa radan rakentamiseen ja purkamiseen (30min), yhteiseen rataantutustumiseen ja keskusteluun (15min) ja treenaamiseen (n. 15min kullekin koirakolle). Harjoitusaikaa voidaan lyhentää mikäli kaikki koirakot eivät ole paikalla. Lisäksi Haastajia ennen treenaavan Huippujen ryhmän ohjaajia rohkaistaan käymään haastajien kanssa läpi harjoituksesta syntyneitä havaintoja ja vinkkejä. Ryhmillä on kiertävät vuorot. Mikäli kaikki koirakot ovat paikalla menee päivän aikataulu seuraavasti:

klo 8.00-11.30 Ryhmä 1, radan rakentaminen, tutustuminen ja treenaaminen

klo 11.30-14.15 Ryhmä 2, tutustuminen, treenaaminen ja kentän huolto

klo 14.15-17.00 Ryhmä 3, tutustuminen ja treenaaminen ja radan purku.


Harjoituspäivät: su 16.5., la 19.6., la 10.7., la 21.8., su 19.9., la 16.10., la 13.11.


HINTA: 35€/koirakko koko jaksolta (sis. mahdollisen lämmittämisen)


HAKU RYHMIIN

Haku toteutetaan 13.-19.4. välisenä aikana ja haku tapahtuu tällä nettilomakkeella ja valinnoista ilmoitetaan huhtikuun aikana.

Muiden kuin kolmosluokan koirakoiden tulee lähettää spostilla ([email protected]) kilpailukirjan ote.

Huippujen ryhmiin otetaan pääasiallisesti kolmosluokan koirakoita. Mikäli ryhmät jäävät vajaiksi voidaan ryhmiä täydentää muiden kilpailuluokkien koirakoilla kilpailumenestyksen perusteella. Jos kolmosluokassa kilpailevia hakijoita ilmoittautuu huomattavasti oletettua enemmän, voidaan SAGI:n rankingia käyttää apuna paikkojen ratkaisemiseksi. Paikkaa ryhmässä haetaan koirakkokohtaisesti, eikä sitä voi luovuttaa ulkopuolisille. Haku on sitova.








Rekisteriseloste
Powered by Nettilomake.fi