Lomake suljettiin: 2022-07-08 23:58:00 GMT+0200


Sonia Delatten agilitykoulutus 6.-7.8.2022

Sonia Delatte on tulossa kouluttamaan JATille elokuussa! Sonia on agilityurheilija ja -valmentaja Turun seudulta. Hän on aloittanut agilityn parissa vuonna 2012, kouluttanut agilitya vuodesta 2014 alkaen. Sonia kuvailee itseään kouluttajana seuraavasti: "Olen kannustava, pyrin löytämään koirakon vahvuuksia sekä vahvistamaan koulutettavien positiivista asennetta ja uskoa omaan tekemiseensä. Treeneissä tykkään keskittyä erityisesti ohjaajan liikkumiseen ja rytmittämiseen, koiran taitojen kouluttamiseen sekä koirakon yhteistyön kehittämiseen. Visioni agilitysta on yksinkertaisuudessaan "rennosti, rohkeasti ja rakkaudella". Tällä hetkellä hän kisaa kahden sheltin kanssa 3-luokassa. Stellan kanssa aloitti kilpailemisen vuonna 2013, SM-tasolla vuodesta 2014 alkaen, yhteensä 8 SM-tason mitalia yksilö- ja joukkuekilpailuista. Lisäksi on ollut Stellan kanssa mukana Suomen maajoukkueessa vuosina 2016 (PM), 2018 (PM, EO ja MM) ja 2019 (PM ja MM). Vuonna 2018 MM-kisojen yksilökisan 8.sija on isoin saavutus ja samana vuonna valittiin myös Sagin äänestyksessä vuoden 2018 agilityurheilijaksi. Lue lisää Soniasta ja hänen kisataustasaan www.facebook.com/soniadelatteagility.


Koulutukseen ovat tervetulleita kaiken tasoiset koirakot ja treenit tehdään jokaisen oman tason mukaan. Koulutus järjestetään JAT-Tilassa, Sykeraitti 6. Koulutukseen otetaan max. 20 koirakkoa/pvä, ryhmässä 5 koirakkoa, kesto 2 h (20min rataan tutustumisaikaa ja 20min treeniaikaa / koira).


Molempien päivien aikataulu (eri radat la ja su):

1. ryhmä klo 9-11 (radan rakentaminen klo 8.30)

2. ryhmä klo 11-13

Tauko klo 13-14

3. ryhmä klo 14-16

4. ryhmä klo 16-18 (sunnuntaina radan purkaminen, hallin siistiminen ja ovet lukkoon)


Hinta:

Koirakkopaikka: JAT:in jäsenille 55 €, ei-jäsenille 65 €.

Pakettitarjous koirakkopaikka molemmille päiville: Jattilaisille 100 €, ei-jäsenille 120 €. Pakettipaikkoja tarjolla max 8 kpl.

Mikäli koronatilanne sallii, otetaan kuunteluoppilaita max 5 hlö/ryhmä. Jos olet kiinnostunut kuunteluoppilaspaikasta, laita viestiä [email protected].

Kuunteluoppilas: JAT:n jäsenille 10 €, ei jäsenille 15 €

Kaikki tiedustelut: [email protected]


Ilmoittautuminen koulutukseen päättyy 8.7.







Rekisteriseloste
Powered by Nettilomake.fi